Matkahuollon saapumisilmoitukset Jakeluyhtiö Suomen jakeluun

Paketin saapumisilmoitus jatkossa kotiovelle jo aamun lehden mukana

Uusi kokeilu käyntiin Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa

 

Maanantaina 23.5. alkaen pakettien nouto nopeutuu, kun uuden yhteistyön myötä Matkahuollon kuljettamien pakettien saapumisilmoitukset jaellaan asiakkaille kotiin jo varhain aamun lehden mukana. Matkahuollon ja Jakeluyhtiö Suomen yhteistyönä käynnistämä palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lehtien varhaisjakelun yhteyteen liitettävää palvelua testataan ensin Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla sekä Satakunnassa.

 

Verkkokauppaostaminen ja erilaiset vertaiskaupat kasvattavat suosiotaan suomalaisten keskuudessa, mikä on kasvattanut kuljetettavien pakettien määrää. Samalla kuljetuspalveluntarjoajat etsivät uusia mahdollisuuksia vastata lisääntyvään palvelukysyntään sekä kilpailuun toimitusajoista ja erilaisista palvelumuodoista. Matkahuolto on sopinut uudenlaisesta yhteistyöstä Jakeluyhtiö Suomi Oy:n kanssa, jonka omistavat 11 eri media-alan yritystä. Jatkossa Matkahuollon saapumisilmoituskirjeet siirtyvät osin Jakeluyhtiö Suomen varhaisjakeluiden piiriin.

 

Tuhansien lähetysten saapumisesta ilmoitetaan edelleen perinteisesti paperikirjeellä

Matkahuolto kuljettaa sekä kuluttajien että yritysten pakettilähetyksiä, ja lähettää paketin vastaanottajalle saapumisilmoituksen tekstiviestillä, sähköpostilla tai kirjeellä. Vaihtoehdoista kirjeitse saapuva ilmoitus on hitain ja käytössä vain silloin, kun Matkahuollolla ei syystä tai toisesta ole tiedossa vastaanottajan puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta. Kirjeellä ilmoitetaan kuitenkin edelleen tuhansien lähetysten saapumisesta joka kuukausi. Uudistus tulee nopeuttamaan nimenomaan kirjeitse saapumisilmoituksen saavien paketin vastaanottajien asiointia.

 

- Kirjeenä saapuva ilmoitus jaetaan aamun lehtien kanssa samaan aikaan, jolloin useimmat vastaanottajat ehtivät saamaan sen ennen arkirutiineihin lähtöä. Monen suomalaisen arki on kiireistä. Arjen hallintaa helpottaa jo aamulla saapuva ilmoitus, jolloin paketin voi noutaa jo heti aamulla vaikkapa työmatkalla, Matkahuollon liiketoimintapäällikkö Erkki Vehman kertoo yhteistyön taustoista.

 

Jakelu-uudistus otetaan käyttöön ympäri Suomen vuoden 2016 aikana

Jakelu-uudistus tulee nopeuttamaan kirjeitse saapuvaa tiedonkulkua huomattavasti, ja Matkahuolto haluaakin yhteistyön kautta tuoda joustavuutta vastaanottajan arkeen. Aamujakelun mukana jaettavia ilmoituksia testataan ensin Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla sekä Satakunnassa osoitteissa, joissa Jakeluyhtiö Suomen verkostossa toimivat alueelliset jakeluyritykset hoitavat varhaisjakelun. Kokeilu koskee reilua viidennestä Suomen kotitalouksista ja osaa edellä mainituilla alueilla toimivista yrityksistä. Uusi toimintatapa laajenee muualle Suomeen vaiheittain vuoden 2016 aikana.

 

Matkahuolto on omalta osaltaan mukana myös kirjeiden runkokuljetuksissa tulostustaloilta alueellisiin jakeluterminaaleihin. Uudenlainen aluevaltaus kirjeiden jakelussa lisää kilpailua alalla, joka Suomessa on tähän asti toiminut pitkään samalla toimintamallilla.

 

Lisätietoja:

Erkki Vehman, liiketoimintapäällikkö, Oy Matkahuolto Ab, Pakettipalvelut, puh. 0400 780 935, sähköposti erkki.vehman@matkahuolto.fi

 

Marko Toivari, toimitusjohtaja, Jakeluyhtiö Suomi Oy, puh. 040 770 0328, sähköposti marko.toivari@jakeluyhtio.fi