Postitoiminta käynnistyy Jakeluyhtiö Suomessa

Jakeluyhtiö Suomessa omistajina olevat postitoimiluvan haltijat – Ilves Jakelu Oy, Mediatalo ESA Oy ja Alma Manu Oy – suunnittelevat aloittavansa postitoimiluvan alaisen liiketoiminnan vuoden 2016 alusta. Loppuvuoden 2015 aikana useat muutkin omistajamme tulevat hakemaan postitoimilupaa. Hakemuksensa ovat jo jättäneet Turun Sanomien jakeluyhtiöt Lounais-Suomen Tietojakelu Oy ja Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Kaleva Oy ja Kaakon Viestintä Oy.

”Tavoitteenamme on laajentaa postitoimiluvallinen liiketoiminta kattamaan koko alueemme – yli puolet suomalaisista kotitalouksista – mahdollisimman pikaisesti. Tarjoamme palveluitamme kuitenkin vain sopimusasiakkaille, eli yksittäiset henkilöt eivät kauttamme voi kirjeitä lähettää”, kertoo Jakeluyhtiö Suomen toimitusjohtaja Marko Toivari.

”Pystymme tarjoamaan sopimusasiakkaillemme uudenlaista ja nopeampaa palvelua, kun kirjejakelumme tehdään aamuyöstä sanomalehtien varhaisjakelun yhteydessä. Näin jakelussamme olevat kirjeet saavuttavat vastaanottajat pääosin jo ennen kello kuutta aamulla”, jatkaa Toivari.

Tämän vuoden aikana teemme alueellisia pilotteja kirjepostin jakelussa ja toimiluvanalaisen laajamuotoisemman liiketoiminnan on tarkoitus alkaa vuoden 2016 alusta. Alueellisista piloteista tiedotamme erikseen pilotointialueilla.

”Postitoimilupaan liittyvistä ehdoista on valitusprosesseja vielä meneillään, mutta niistä huolimatta aloitamme postitoiminnan toimiluvassa vaadituin ja valituksen alla olevin ehdoin. Tarkoituksenamme on jakaa alueellamme kirjepostia viitenä tai jopa kuutena päivänä viikossa, vaikka lupaehdoissamme vähimmäisvaatimuksena onkin vain yhden päivän jakelu”, kertoo Ilves Jakelu Oy:n toimitusjohtaja Antti Niiniö.

Lisätietoja:
Marko Toivari
Toimitusjohtaja
Jakeluyhtiö Suomi Oy
marko.toivari@jakeluyhtio.fi
Puh. 040 770 0328